Ralli

Ralli on autourheilua, jota ajetaan ainakin ulkoisesti tavallisen näköisillä autoilla. Kisassa ajetaan etappeja, jotka ajetaan yleisillä teillä ja voivat olla siirtymätaipaleita tai sitten ns. erikoiskokeita jotka ajetaan suljetuilla teillä. Niitä kutsutaan myös pikataipaleiksi. Ratkaisevaa on se, kuinka paljon aikaa kuljettaja käyttää näihin taipaleisiin. Kisoja voidaan järjestää niin asfaltilla tai sorapinnalla tai talvisaikaan lumella ja jäällä.

Autot jaetaan viiteen eri luokkaan joista viimeisin eli B-ryhmä on kielletty sitten 80-luvun traagisten tapahtumien. Muut ryhmät on F- ja N-ryhmät sekä Super 2000 että pääluokka A-ryhmä, joka myös WRC:nä tunnetaan.

Vuodesta 1979 myös kuljettajille on myönnetty mestaruuksia, aiemmin vain tallit kilpailivat keskenään. 2000-luvun hallitsija rallissa on ollut Ranskan Sebastian Loeb, joka on ajanut jo yhdeksän kertaa mestariksi.